Lobbaaminen

Delegaatioiden väliset vapaamuotoiset tapaamiset ovat tärkeä osa Malli-YK -kokousta. Lobbausta voi harjoittaa ennen konferenssin alkua sekä taukojen aikana, aina kuin mahdollista. Lobbaus on kielletty ainoastaan yleiskokouksen istunnon ja komiteatyöskentelyn aikana.

Lobbaamisen tavoitteena on varmistaa muiden valtioiden tuki omille päätöslauselmaehdotuksille sekä muille asioille, joita valtio kokouksessa ajaa. Lobbaamalla delegaatiot voivat epävirallisesti hankkia yhteistyökumppaneita omien päätöstensä taakse tai muodostaa yhdessä päätöslauselmaehdotuksia komiteoiden käsiteltäväksi.

Kokouksen aikana delegaatiot voivat lähettää toisilleen viestejä, joissa yhteisistä kannoista neuvotellaan. Delegaatiot voivat myös muodostaa yhteenliittymiä ennen äänestyksiä. Mitä laajempi kannatus näkemyksillä on, sitä varmimmin se menevät läpi äänestytilanteissa.

Samoin voidaan saavuttaa sovitteluratkaisuja eli kompromisseja eri yhteenliittymien kesken tai muodostaa uusia ryhmiä samansuuntaisesti ajattelevien valtioiden kanssa.

Lobbamisessa pätevät kokouksen yleiset käyttäytymissäännöt sekä periaatteet. Keskuteluissa tulee pysyä asialinjalla eikä solvaamista tai panettelua hyväksytä.