Toiminnan tasot

Suomen YK-liiton vaikuttamistyötä tehdään usealla eri tasolla. Ensisijaisesti toimimme Suomessa, mutta teemme yhteistyötä myös Euroopan tasolla sekä kansainvälisesti.

Vaikuttamistyö Suomessa

Kun puhumme suomalaisesta YK-politiikasta, tarkoitamme ensisijaisesti Suomen tekemää YK-politiikkaa: vaikuttamista järjestön rakenteisiin, poliittisiin linjauksiin ja valittujen linjojen käytännön toteutukseen.

Politiikanteko on paitsi tavoitteiden asettamista myös niiden saattamista käytännöiksi. Käytäntöjä muovataan jatkuvasti osallistumalla erilaisiin keskusteluihin, verkostoihin, seminaareihin ja tapaamisiin.

Hallituksen ja virkamiesten toteuttamaa politiikkaa ohjaa pitkälti istuvan hallituksen ohjelma. Sitä tarkentamaan on luotu esimerkiksi hallituksen kehityspoliittinen ohjelma, jossa käsitellään monia YK:n toiminnassa keskeisiä kysymyksiä. Näihin teksteihin vaikuttaminen niiden tekohetkellä on yksi osa vaikuttamistyötä. Merkityksellistä on myös ohjelmien toteutuksen seuraaminen ja siihen osallistuminen.

Mainitut asiakirjat ovat vain yksi esimerkki meille keskeisistä vaikuttamisen kohteista. YK:n toimintakenttä on laaja ja Suomessa hajautettu monen eri ministeriön alaisuuteen. Eduskunnalla on myös keskeinen rooli: se käsittelee muun muassa hallituksen antamat selonteot ja hyväksyy valtion budjetin.

Suomen YK-liitto on edustettuna monissa eri toimikunnissa, yhteistyöverkostoissa ja järjestöissä

Suomen Unesco-toimikunnan jäsen
Toiminnanjohtaja Helena Laukko

Kansainvälisen ihmisoikeusasian neuvottelukunta
Tiedottaja Eeva Hurmalainen (varsinainen jäsen)
YK-liiton hallituksen jäsen Ritva Semi (varajäsen)

Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS
Heikki Pietilä (varsinainen jäsen)
Toiminnanjohtaja Helena Laukko (varajäsen)

Ihmisoikeudet.net johtoryhmä
Vs. Kouluttaja Tuija Sarvi / toiminnanjohtaja Helena Laukko

RASMUS -verkosto
Kouluttaja Rosa Puhakainen-Mattila

Lastensuojelun Keskusliiton kansainvälisten asiain neuvottelukunta
Toiminnanjohtaja Helena Laukko / kouluttaja Rosa Puhakainen-Mattila

STM - Sosiaalisen kehityksen työryhmän jäsen
Toiminnanjohtaja Helena Laukko

Verkostoyhteistyö:

Naiset ja YK -verkosto
Toiminnanjohtaja Helena Laukko

KATU:n hallitus
Toiminnanjohtaja Helena Laukko / hallituksen jäsen Laura Lodenius

KMN-ohjausryhmä
Toiminnanjohtaja Helena Laukko

YK-järjestöjen yhteistyöverkosto
Toiminnanjohtaja Helena Laukko

Muu verkostoyhteistyö:

Kehitysyhteistyöjärjestöjen palvelukeskus
YK-järjestöjen edustajana Kim Remitz, Suomen Pakolaisapu sekä Leena Schmidt, Suomen UNIFEM

Vaikuttamistyö Euroopan tasolla

Suomen YK-politiikkaa valmistellaan hyvin pitkälti osana EU:n yhteistä YK-politiikkaa. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi valmistelun tulee olla avoimempaa ja tiedonsaantia kotimaassa tulee parantaa.

Eurooppalaiset YK-liitot tapaavat säännöllisesti, vähintään kaksi kertaa vuodessa niin sanotun European Liaison Groupin puitteissa. Usein tapaamisissa on mukana YK:n alueellisen tiedotustoimiston UNRIC:n pohjoismaista vastaava virkamies. Tapaamisissa käsitellään ajankohtaisia aiheita, keskustella esimerkiksi tiedonvälitykseen ja koulutukseen liittyvästä yhteistyöstä tai suunnitella yhteisiä hankkeita.

Pohjoismaiset liitot tapaavat keskenään kerran tai kaksi vuodessa European Liaison Groupin tapaamisten lisäksi tai niiden yhteydessä. Pohjoismaisten liittojen kokoontumisia koordinoi yleensä yksi liitto vuoden kerrallaan.

Vaikuttamistyö YK:ssa

YK:ssa tapahtuvan vaikuttamistyön kanavana Suomen YK-liitolle toimii paitsi YK-liittojen maailmanjärjestö WFUNA myös Suomi YK:n jäsenvaltiona. Suomen kantoihin vaikutetaan pitkälti kotimaassa tapahtuvalla työllä. WFUNA:n osalta keskeisin vaikuttamisen foorumi on joka kolmas vuosi kokoontuva yleiskokous sekä yleiskokousten välissä epäviralliset tapaamiset ja keskustelut.

Pohjoismaat ovat jo pitkään nimittäneet järjestön hallitukseen yhteisen ehdokkaan. Hallituskausi kestää aina kerrallaan 3 vuotta. Tällä hetkellä pohjoismaita WFUNA:ssa edustavat Norjan ja Ruotsin YK-liittojen pääsihteerit. Suomen YK-liiton pitkäaikainen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen oli vuosina 2000 - 2004 WFUNA:n hallituksen puheenjohtaja. Järjestön toimistot sijaitsevat New Yorkissa ja Genevessä.

Muita kansainvälisiä järjestöyhteistyön verkostoja ovat muun muassa CONGO, UBUNTU, World Federalists sekä CIVICUS, joista alla lyhyet kuvaukset.

CONGO (The Conference of Non-Governmental Organizations in Consultative Relationship with the United Nations) on itsenäinen, kansainvälinen ja voittoa tavoittelematon järjestöjen yhteenliittymä, joka pyrkii parantamaan kansalaisjärjestöjen osallistumismahdollisuuksia YK:ssa. CONGO perustetiin vuonna 1948 ja se toimii kaikkein aktiivisimmin New Yorkissa, Genevessä ja Wienissä.

UBUNTU (The World Forum of Networks of Civil Society) perustettiin vuonna 2001. UBUNTU on vanha afrikkalainen termi, joka tarkoittaa inhimillisyyttä. Järjestö perustettiin kokoamaan yhteen kansalaisyhteiskunnan edustajia ja luomaan foorumi yhteisten näkemysten luomiselle ja niiden julkisaattamiselle.

WMF (The World Federalist Movement) on kansainvälinen kansalaisliike, joka työskentelee rauhan ja oikeuden puolesta. Liike tukee demokraattisten globaalien rakenteiden luomista. Liikkeen alaisuudessa toimiva IGP (Institute for Global Policy) tekee tutkimus- ja vaikuttamistyötä, jolla pyritään edistämään esimerkiksi parempaa ymmärrystä YK:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden toiminnasta.