Suomi ihmisoikeustoimijana

10.11.1977. Zonta International -järjestön Doris Vaughn luovuttaa alipääsihteeri Helvi Sipilälle sekin YK:n naisten vuosikymmenen tukemiseksi. Kuva: UN Photo/Michos Tzovaras.

Kansainvälisen yhteisön tietoisuus ihmisoikeuksien merkityksestä heräsi jo maailmansotien välisenä aikana, ja ne olivat edelleen voimakkaasti esillä maailmanjärjestöä perustettaessa. Vuoden 1948 YK:n ihmisoikeusjulistuksessa (UN Declaration of Human Rights) todetaan ihmisoikeuksien universaali luonne. Tällä tarkoitetaan sitä, että tietyt perusoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle kaikkialla maailmassa. YK:n ihmisoikeusjulistus on vahvistettu kahdessa ihmisoikeuksien maailmankonferenssissa Teheranissa vuonna 1968 ja Wienissä vuonna 1993. Iranin konferenssissa puheenjohtajana toimi suomalainen Helvi Sipilä.

Ihmisoikeuksien universaalista asemasta ei kuitenkaan olla edelleenkään täysin yksimielisiä YK:n sisällä. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus on kuitenkin Suomen ihmisoikeuspolitiikan perustana ja poikkileikkaava teema kaikessa Suomen YK-toiminnassa. Suomen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien toteutumista tukemalla kansainvälisen lainsäädännön kehittymistä mutta myös YK:n kehitysyhteistyössä ja rauhanturvatoiminnassa.

YK:n yleiskokous muotoilee kansainväliset ihmisoikeusnormit ja on tämän vuoksi ihmisoikeusjärjestelmän ydintä. Yleiskokouksessa Suomi tekee yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa yhteisten päätöslauselmien kautta, ja Pohjoismaiden kesken jaetaan vuosittainen vetovastuu yleiskokouksessa esitettävistä aloitteista.

Merkittävimmät ihmisoikeussopimukset on neuvoteltu YK:n piirissä, ja ne ovat keskeisessä asemassa koko YK:n ihmisoikeusjärjestelmässä. Ihmisoikeussopimukset ovat kansainvälisten sopimusten joukossa poikkeavia siksi, että ne keskittyvät yksilöiden oikeuksiin valtioiden sijasta. Valtioille määritellään sopimuksissa lähinnä velvollisuuksia. Ihmisoikeudet on määritelty muun muassa YK:n perussopimuksissa, joissa ne on jaoteltu vapausoikeuksiin, kansalaisoikeuksiin ja poliittisiin oikeuksiin sekä taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat osa Suomen lakeja, vaikka kansainvälinen ja kansallinen oikeusjärjestelmä nähdäänkin Suomessa erillisinä. Eduskunnan säätämä erillislaki antaa kansainväliselle sopimukselle kansallisen aseman (nk. dualismi).

YK:lla on voimassa yhdeksän ihmisoikeussopimusta, joista Suomi on allekirjoittanut ja ratifioinut seitsemän sopimusta. Sopimukset asettavat Suomelle oikeudellisia velvoitteita:


Saamelainen nainen YK:n päämajassa järjestetyn Alkuperäiskansat ja ruokaturva-näyttelyn avajaisissa. Kuva: UN Photo/Mark Garten

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (International Covenant on Civil and Political Rights, ICCPR)

KP-sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1966, ja sopimus tuli voimaan Suomessa vuonna 1976. Suomalainen Martin Scheinin oli vuosina 1997–2004 kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteuttamista valvovan YK:n ihmisoikeuskomitean (Committee of Human Rights) jäsen.

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights, ICESCR)

Sopimus tuli voimaan Suomessa vuoden 1976 tammikuussa. TSS-oikeuksia koskevan sopimuksen valinnainen pöytäkirja astui voimaan vuoden 2013 toukokuussa. Sen seurauksena yksityinen henkilö voi valittaa TSS-sopimuksessa turvattujen oikeuksiensa loukkaamisesta YK:n TSS-komitealle jäsenvaltiota vastaan. TSS-komitea on YK:n talous- ja sosiaalineuvoston alainen komitea. Se koostuu 18 itsenäisestä asiantuntijasta, jotka jäsenvaltiot valitsevat neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus  (International Convention on the Elimination of All Forms of Racial Discrimination, ICERD)

Sopimuksen tavoitteena on ehkäistä rodun, ihonvärin, syntyperän tai etnisen alkuperän perusteella tapahtuvaa syrjintää. Sopimus hyväksyttiin vuonna 1965, ja se tuli voimaan Suomessa vuonna 1970. YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea arvioi Suomen tilannetta vuonna 2012. Viimeksi Suomi on antanut määräaikaisraportin vuonna 2015.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (The Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination against Women, CEDAW)

Sopimus hyväksyttiin Suomessa vuonna 1986. Sopimusta valvomaan perustettiin YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä CEDAW-komitea (Committee on the Elimination of Discrimination Against Women). CEDAW-komitea koostuu 23 jäsenestä, jotka monitoroivat sopimuksen toteutumista, ja se käsittelee yksilövalituksia sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien loukkauksia. Suomalainen professori Niklas Bruun valittiin CEDAW-komitean ensimmäiselle nelivuotiskaudelle vuonna 2009, ja hänen toinen kautensa päättyy vuoden 2016 lopussa.

Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus (The Convention Against Torture, CAT)

Sopimus velvoittaa valtiota estämään ja kriminalisoimaan kidutus maan alueella. Sopimus hyväksyttiin vuonna 1984, ja se tuli voimaan Suomessa vuonna 1989. Vuonna 2014 Suomi ratifioi myös sopimukseen liittyvän lisäpöytäkirjan.

Yleissopimus lapsen oikeuksista (Convention on the Rights of the Child, CRC)

YK:n Lapsen oikeuksien julistus esitettiin YK:ssa jo vuonna 1959. Yleissopimus lapsen oikeuksista on kuitenkin ensimmäinen valtioita laillisesti sitova sopimus, joka takaa lasten ihmisoikeudet. Sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989, ja se astui voimaan Suomessa vuonna 1991. Lasten oikeuksien yleissopimuksen alla on kolme valinnaista lisäpöytäkirjaa, jotka kaikki Suomi on ratifioinut.

  • Lisäpöytäkirja lasten osallistumisesta aseellisiin konflikteihin hyväksyttiin YK:ssa vuonna 2000, ja Suomi ratifioi sen vuonna 2002.
  • Lisäpöytäkirja lapsikaupasta ja lasten hyväksikäytöstä prostituutiossa ja pornografiassa. Suomi allekirjoitti pöytäkirjan jo vuonna 2000, mutta se astui voimaan vasta vuonna 2012.
  • Lisäpöytäkirja valitusoikeudesta hyväksyttiin yleiskokouksessa vuoden 2012 lopulla. Suomessa pöytäkirja tuli voimaan vuonna 2016.

Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus (Convention on the Rights of Persons with Disabilities, CRPD)

Vuonna 2007 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus avattiin valtioiden allekirjoitettavaksi ja Suomi allekirjoitti sopimuksen ensimmäisten joukossa. Sopimus astui kansainvälisesti voimaan vuonna 2008, mutta Suomessa sen ratifioiminen viivästyi, koska se vaati lakimuutoksia. Ratifiointi saatiin Suomessakin päätökseen kuitenkin toukokuussa 2016./p>

Kansainvälinen yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista (International Convention on the Protection of the Rights of All Migrant Workers and Members of Their Families, ICRMW)

Suomi ei ole allekirjoittanut ICRMW-sopimusta, sillä Suomen lainsäädäntö ei erottele siirtotyöntekijöitä ja muita maahanmuuttajia eikä sopimuksen allekirjoittamista ole koettu tarpeelliseksi.

Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus (ILO:n sopimus nro 169) 

Sopimus koskee itsenäisissä maissa asuvia alkuperäis- ja heimokansoja, Suomessa saamelaisia. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, vaikka työtä sopimuksen voimaansaattamiseksi on tehty vuosia. Esteenä ovat kiistat saamelaisten maaoikeuksista sekä kysymys siitä, ketkä määritellään saamelaisiksi.

Valvontamekanismit

Sen lisäksi, että YK luo maailmanlaajuiset ihmisoikeusnormit, YK:n kautta myös seurataan ja arvioidaan niiden toteutumista. Sopimuksiin on liitetty valvontaan liittyvä mekanismi, eli raportointimenettely, jossa sopimuksen allekirjoittaneet valtiot toimittavat määräajoin raportin sopimuksen toteutumisesta ja siihen liittyvistä ongelmista sopimusta valvovalle komitealle. Ihmisoikeuksien seuranta on vaikeutunut maiden ollessa haluttomia alistamaan ihmisoikeustilannettaan kriittisen tutkinnan kohteeksi. Lisäksi valvontamekanismit ovat pahasti jumiutuneet resurssien vähyyden vuoksi. Suomi on saanut kiitosta sitoutumisestaan ihmisoikeuksiin ja yhteistyöhalukkuudestaan YK:n ihmisoikeuksien seurantamekanismien kanssa.

Ihmisoikeuskomitea (UN Human Rights Committee) on riippumattomista asiantuntijoista muodostettu elin, jonka tehtävänä on valvoa YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen noudattamista. Suomalainen Martin Scheinin oli vuosina 1997–2004 kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteuttamista valvovan YK:n ihmisoikeuskomitean jäsen.

Ihmisoikeusneuvosto (United Nations Human Rights Council, HRC) perustettiin vuonna 2006 YK:n uudistusprosessin yhteydessä. Ihmisoikeusneuvosto korvasi YK:n ihmisoikeustoimikunnan (United Nations Commission on Human Rights, UNCHR), joka perustettiin vuonna 1946. Ihmisoikeustoimikunnassa Suomi oli jäsenenä vuosina 1993–1995.

Ihmisoikeusneuvosto on edeltäjäänsä pysyvämpi toimielin. Suomi valittiin perustamisvuonna 2006 jäseneksi ihmisoikeusneuvoston ensimmäiseen kokoonpanoon. 47 jäsenmaata valittiin yleiskokouksen äänestyksellä, jossa Suomi varmisti paikkansa äänestyksen ensimmäisellä kierroksella. Suomi toimi neuvoston jäsenenä vuoteen 2007 saakka.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen määräaikaistarkastelu (Universal Periodic Review, UPR) on YK:n uudistetun ihmisoikeusneuvoston yhteyteen perustettu tarkastelu ja vertailumekanismi ihmisoikeuksien tilasta. Suomen ihmisoikeustilannetta tarkasteltiin ensimmäisen kerran tämän mekanismin kautta vuoden 2008 keväällä 15 muun maan ohella. Silloin Suomi sai muilta valtioilta kahdeksan suositusta, jotka kaikki se hyväksyi. Tämän lisäksi Suomi otti tarkastelun alle kansalaisjärjestöjen ehdottamia suosituksia. Kesäkuussa 2010 Suomi esitti ihmisoikeusneuvostolle vapaaehtoisesti väliaikaiskatsauksen saamiensa suositusten täytäntöönpanosta.

Seuraavan kerran Suomi oli UPR-mekanismin tarkastelun alla vuonna 2012. Jäsenmaiden välisessä vuoropuhelussa tuli esille kansainvälisten ihmisoikeussopimusten täytäntöön saattaminen, lähisuhdeväkivalta, muukalaisviha ja vihapuhe sekä saamelaisten ja muiden vähemmistöjen oikeudet. Suomi sai tunnustusta sitoutumisestaan ihmisoikeuksiin sekä panostuksestaan tasa-arvon edistämiseksi. Suomen avoimuus vuoropuhelussa ja osallisuus UPR-raportin laatimiseen sai myös kiitosta.

Suomi sai vuoropuhelun yhteydessä muilta YK:n jäsenmailta yhteensä 78 parannusehdotusta ihmisoikeustilanteensa kehittämiseksi. Suomi ilmoitti hyväksyvänsä 51 suositusta, ottavansa 26 tutkittavaksi ja hylkäävänsä yhden suosituksen. Suositusten määrän kasvaminen johtuu osaltaan siitä, että UPR-mekanismi on kehittynyt ja yleisesti valtioille annettavien suositusten määrä moninkertaistui. UPR:n toinen tarkastelukierros päättyy vuonna 2016.

Ihmisoikeusneuvoston alaisina toimivat erityistoimenpiteet (special procedures), jotka olivat käytössä jo ihmisoikeustoimikunnan yhteydessä. Erityismekanismit ovat riippumattomia asiantuntija- tai tutkijaryhmiä, jotka perehtyvät ihmisoikeuksien tilaan maakohtaisesti tai temaattisesti. YK:n erityisraportoijat (Special Rapporteur) suorittavat maavierailuja, joiden aikana he tarkkailevat ihmisoikeuksien toteutumista ja raportoivat rikkomuksista YK:n yleiskokoukselle ja ihmisoikeusneuvostolle. Martin Scheinin toimi vuosina 2005–2011 YK:n erityisraportoijana terrorismin vastatoimien vaikutuksista ihmisoikeuksiin. Scheininin tehtävänä oli arvioida eri maiden terrorisminvastaiseen taisteluun liittyviä lakeja ja käytäntöjä.

Tuomioistuin

Haagissa sijaitseva kansainvälinen rikostuomioistuin (International Criminal Court, ICC) aloitti toimintansa vuonna 2002. Tuomioistuin käsittelee sotarikoksia, kansanmurhia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, jotka koskettavat koko kansainvälistä yhteisöä. Kansainvälinen rikostuomioistuin ei ole varsinaisesti YK:n alainen, mutta se toimii tiiviissä yhteistyössä maailmanjärjestön kanssa. Suomi ratifioi ICC:n perussäännön vuonna 2000.

Kansainvälinen rikostuomioistuin noudattaa ns. toissijaisuusperiaatetta eikä korvaa Suomen kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa, sillä ensisijaisesti valtiot syyttävät ja tuomitsevat rikoksentekijät itse. Tuomiovalta siirtyy kansainväliselle tuomioistuimelle, jos valtio on haluton tai kyvytön tutkimaan rikoksia asianmukaisesti. Kansainvälinen rikostuomioistuin ei myöskään käsittele tapauksia, jotka on asianmukaisesti käsitelty Suomen kansallisissa tuomioistuimissa

Kansainvälisen rikostuomioistuimen yhteyteen perustettiin vuonna 2002 uhrirahasto (ICC Trust Fund for Victims), jonka tehtävänä on tukea tuomioistuimessa käsiteltävien tapausten uhreja. Uhrirahaston puheenjohtajana toimi vuosina 2009–2013 suomalainen Elisabeth Rehn.

Kansainväliset tilapäiset sotarikostuomioistuimet perustettiin, jotta sotarikolliset sekä entisessä Jugoslaviassa että Ruandassa voidaan saattaa vastuuseen teoistaan henkilökohtaisesti. Kansainvälisen oikeuden mukaisesti vakavista kansainvälisistä rikoksista, kuten kansanmurhasta, rikoksista ihmisyyttä vastaan, sotarikoksista ja vakavista ihmisoikeusloukkauksista voidaan tutkia ja syyttää minkä tahansa valtion toimesta. Syyllisten saattaminen vastuuseen on kaikkien valtioiden yhteinen velvollisuus. Suomi tukee valtioiden rankaisemattomuuden estämistä.

YK:n turvallisuusneuvosto perusti vuonna 1993 entisen Jugoslavian kansainvälisen sotarikostuomioistuimen (International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia, ICTY) tuomitsemaan syylliset entisen Jugoslavian alueella tapahtuneista vakavista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksista. Suomalainen oikeusneuvos Per-Johan Lindholm valittiin ICTY:n ad litem-tuomariksi vuosiksi 2001–2005. Professori Raimo Lahti toimi samassa tehtävässä vuosina 2005–2009.

Vuonna 1994 perustettiin vastaava tuomioistuin Ruandan kansanmurhaan syyllistyneiden henkilöiden syyttämiseksi ja tuomitsemiseksi, Ruandan sotarikostuomioistuin (International Criminal Tribuanl for Rwanda, ICTR). Suomeen paennut ruandalaismies François Bazaramba vangittiin Porvoossa epäiltynä joukkotuhonnasta vuonna 2007. Koska Ruanda-tuomioistuin ei enää tässä vaiheessa ottanut käsitelläkseen uusia tapauksia, Suomen oli kansainvälisten velvoitteiden mukaan joko käsiteltävä syytös Suomen sisäisesti, tai luovutettava epäilty Ruandaan. Rikosepäily päätettiin käsitellä Suomessa, sillä oli syytä epäillä, ettei Bazaramba saisi Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Helsingin hovioikeus tuomitsi Bazaramban joukkotuhonnasta elinkautiseen vankeuteen vuoden 2012 keväällä. Korkein oikeus hylkäsi Bazaramban valituslupahakemuksen.

Suojeluvastuu

Suojeluvastuu käsite (Responsibility to Protect) juontuu kansainvälisen yhteisön kyvyttömyydestä puuttua Ruandan, Kosovon ja Bosnian kriisien yhteydessä tapahtuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Suojeluvastuulla tarkoitetaan valtion vastuuta suojella kansalaisiaan kansanmurhalta, sotarikoksilta, etnisiltä puhdistuksilta ja rikoksilta ihmisyyttä vastaan. Käsite hyväksyttiin vuoden 2005 YK:n huippukokouksen päätösasiakirjassa. Toissijaisuusperiaate nähdään myös osana suojeluvastuuta, eli valtion ollessa haluton tai kykenemätön suojelemaan kansalaisiaan suojeluvastuu siirtyy kansainväliselle yhteisölle.

Suojeluvastuu on kuitenkin edelleen kiistanalainen käsite. Erityisesti maat, jotka korostavat valtion täysvaltaisuutta kokevat kollektiivisen suojeluvastuun olevan ristiriitainen valtion suvereniteetin kunnioittamisen kanssa. Suojeluvastuun käsite on edelleen lähinnä poliittinen, sillä se ei ole oikeudellisesti sitova. Eriävät näkemykset ovat estäneet kansainvälistä yhteisöä toimimasta suojeluvastuun periaatteen mukaisesti esimerkiksi Syyrian sisällissodan tapauksessa.

Suomi kuuluu niiden maiden joukkoon, jotka aktiivisesti tukevat suojeluvastuun vakiinnuttamista periaatteena. Suomen näkemyksen mukaisesti suojeluvastuu ei käsitä yksinomaan kansainvälisen yhteisön sotilaallisia toimia ihmisten suojelemiseksi, vaan ensisijaisesti tulee toimia ennaltaehkäisevästi oikeusvaltiokehitystä ja ihmisoikeuksia tukien. Rauhanvälitys on sotilaallisen väliintulon lisäksi nähtävänä osana suojeluvastuun käsitettä.

Naisten oikeudet

Tasa-arvokysymykset ja naisten oikeudet ovat olleet Suomen ja muiden Pohjoismaiden ihmisoikeuspolitiikan kulmakivi. Yhteistyössä ne ovat toimineet naiskysymysten tienraivaajina myös YK:ssa. Kansainvälisen yhteisön agendalle naisten oikeudet nousivat 1970-luvulla. Vuosi 1975 julistettiin kansainväliseksi naisten vuodeksi ja samana vuonna järjestettiin YK:n ensimmäinen naisten aseman parantamista käsitellyt maailmankonferenssi Mexico Cityssä. YK:n yleissopimus naisten kaikkinaisen syrjinnän poistamiseksi (CEDAW) hyväksyttiin vuonna 1979.

Suomalainen varatuomari Helvi Sipilä kuului Suomen valtuuskuntaan YK:n yleiskokouksissa vuosina 1966–1971 ja toimi sosiaalisia ja humanitaarisia asioita käsittelevän yleiskokouksen III komitean varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Lisäksi hän edusti Suomea YK:n naisten asemaa käsittelevässä komissiossa. Sipilä oli ensimmäinen nainen, joka valittiin YK:n apulaispääsihteeriksi vuonna 1972. Tässä tehtävässä hän palveli kymmenen vuotta. Apulaispääsihteerinä hän johti sosiaalisen kehityksen ja humanitaaristen asioiden keskusta (Center for social development and humanitarian affairs), jossa hän keskittyi erityisesti tasa-arvon edistämiseen ja naisten syrjinnän torjumiseen. Sipilä toimi vuoden 1975 naisten maailmankokouksen pääsihteerinä (Secretary-General of the first United Nations world conference for the advancement of women).

Päivitetty viimeksi: 13.2.2019