Ad hoc -sotarikostuomioistuimet: merkitys ja tulevaisuus

Ukrainalainen rauhanturvaaja pommitetussa Sarajevossa vuonna 1992. Kuva: UN Photo/John Isaac

Ennen toista maailmansotaa sodan voittajat päättivät, mitä he tekevät häviäjille. Tuohon aikaan ei ollut olemassa virallisia tuomioistuimia, joissa sodan jälkipyykki olisi käyty yhteisten sääntöjen mukaan. Sota kuitenkin pani kansainvälisen yhteisön pohtimaan, kuinka Saksan ja Japanin teoista vastanneet henkilöt saadaan vastuuseen.

Kansainvälinen yhteisö hylkäsi ajatuksen pysyvästä rikostuomiostuimesta, sillä sopimuksen aikaansaaminen olisi kestänyt liian kauan. Sen sijaan kansainvälinen yhteisö oli valmis perustamaan kaksi ad hoc -tuomioistuinta, joissa tuomittaisiin Saksan ja Japanin rauhaa ja ihmisyyttä vastaan tekemiä rikoksia sekä sotarikoksia. Näitä tuomioistumia ei voi pitää täysin kansainvälisinä, eikä YK ollut mukana niiden perustamisessa.

Vuosina 1945–1948 toimineiden Nürnbergin ja Tokion tribunaalien julistamat tuomiot olivat merkkipaaluja kansainvälisessä oikeudessa. Tuomioiden jälkeen myös valtion omia kansalaisiaan kohtaan tekemät rikokset täyttivät kansainvälisessä oikeudessa määriteltyjen rikosten kriteerit. Molempia tribunaaleja syytettiin kuitenkin jälkikäteisen oikeuden jakamisesta ja epäreilusta menettelystä, sillä Yhdysvallat oli vahvasti molempien tribunaalien takana. Tuomioistuimet nähtiin politisoituneina, vaikka tarkoituksena oli jakaa oikeutta puolueettomasti. Niiden tarkoituksena ei myöskään ollut tuottaa sodanjälkeistä rauhaa.

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kehittyminen jäi näiden tribunaalien jälkeen tauolle. Yrityksiä pysyvän kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamiseksi oli monia, mutta asiaa saatiin eteenpäin vasta 1990-luvulla. Ad hoc -tribunaaleja on ollut olemassa jo kauan, mutta toisen maailmansodan jälkeen niitä on alettu käyttää pääasiassa kansainvälisten, vakavien ja ihmisyyttä loukkaavien rikosten käsittelyyn.

Humanitaarisen oikeuden kehitys vauhdittui 1990-luvulla

Vasta 1990-luvun alussa puhjenneet Jugoslavian hajoamissodat ja Ruandan kansanmurha käynnistivät tapahtumat, jotka johtivat humanitaarisen oikeuden kehitykseen ja parempaan toteutumiseen. Kuten toisen maailmansodan jälkeen, myös 1990-luvun alussa kansainvälinen yhteisö halusi toimia nopeasti, eikä pysyvän tuomioistuimen perustamista voitu jäädä odottamaan.

YK:n turvallisuusneuvosto perustikin molemmille konflikteille omat ad hoc -tribunaalit, jolloin turvallisuusneuvosto toimi YK:n perustamissopimuksen seitsemännen luvun alla. Tuomioistuinten tarkoituksena oli tuomita kansanmurhasta, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksista.

Jugoslavian sotarikostuomioistuin ICTY aloitti toimintansa 25. päivänä toukokuuta vuonna 1993, kun YK:n oli tutkinut rikoksia meneillään olevissa aseellisissa konflikteissa entisen Jugoslavian hajoamisen yhteydessä käydyissä sodissa. Tuomioistuin sijaitsi Alankomaissa Haagissa. Se oli toimivaltainen rikoksissa ihmisyyttä vastaan, kansanmurhissa, sotarikoksissa kansainvälisissä ja kansallisissa aseellisissa konflikteissa, jotka tehtiin entisen Jugoslavian alueella 1.1.1991 jälkeen.

Aseellinen konflikti Jugoslavian alueella koski kuutta maata. Niitä olivat Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Makedonia, Montenegro, Serbia ja Slovenia. Kesäkuussa vuonna 1991 Slovenia ja Kroatia julistivat itsenäistyneensä Jugoslaviasta. Serbia olisi halunnut pitää maat serbijohtoisessa Jugoslaviassa ja vastasi maiden itsenäistymisilmoituksiin aseellisesti. Slovenia onnistui pelastamaan itsenäisyytensä vain muutaman viikon taistelulla. Kroatiassa konflikti kesti vuoteen 1995 asti, ja sen aikana arvioidaan kuolleen noin 20 000 ihmistä.

Myös Bosnia-Hertsegovinan kohdalla aseellinen konflikti muslimien, kroaattien ja serbien välillä sai alkunsa maan itsenäistymisestä. Kaikki kolme konfliktin osapuolta käyttivät useita etnisen puhdistuksen tekniikoita homogenisoidakseen valtaamansa alueet. Bosnia-Hertsegovinassa kuolleita oli yli 104 000. Helmikuussa 1998 serbijoukkojen ja Kosovon albaanien välillä leimahti ajoittain yhteenottoja, jotka olivat Jugoslavian alueen viimeiset sodat. Kosovossa arvioidaan tapetun Jugoslavian hajoamissotien aikana yhteensä 10 000 ihmistä.

Ensimmäinen syyte asetettiin 7. marraskuuta 1994, ja ensimmäinen syytetty oli Dragan Nikolić. Syytettyjä on ollut yli 140, mutta tarkka määrä vaihtelee hieman lähteiden mukaan. Tuomioistuimen omien sivujen mukaan syyllisiksi tuomittiin 20. Viimeiset syytetyt Goran Hadzic ja Ratko Mladic pidätettiin touko- ja kesäkuussa vuonna 2011.

Pysyvän rikostuomioistuimen tarve

Ruandan rikostuomioistuin ICTR asetettiin vuonna 1994, ja siinä käsiteltiin samana vuonna tapahtunutta Ruandan kansanmurhaa. Tuomioistuin sijaitsi Tansanian Arushassa ja tuomitsi rikoksista ihmisyyttä vastaan, joukkotuhosta sekä sotarikoksista kansallisissa aseellisissa konflikteissa, jotka tapahtuivat Ruandassa vuoden 1994 aikana. Ensimmäinen syyte nostettiin 28. marraskuuta vuonna 1995. Syytettyinä oli tuomioistuimen toiminta-aikana noin 90 ihmistä, joista tuomittiin 61. ICTR sulkeutui 31. joulukuuta vuonna 2015.

Ruandan kansanmurha oli joukkomurha, joka tapahtui vuonna 1994 hutu- ja tutsiryhmien välillä. Belgian entinen siirtomaa itsenäistyi vuonna 1962, minkä jälkeen huturyhmien harjoittama syrjintä ja väkivalta ajoi monia tutseja naapurimaa Ugandaan. Nämä perustivat Rwandan Patriotic Front -nimisen ryhmän (RPF) vuonna 1990. Tästä alkoi kolme vuotta kestänyt sisällissota RPF:n ja Ruandan hallinnon joukkojen välillä. Vuonna 1994 hutuja oli 90 prosenttia Ruandan lähes 8,4-miljoonaisesta väestöstä. Huhtikuun ja heinäkuun välillä vuonna 1994 RPF saavutti vallan maassa ja murhasi noin 800 000 ruandalaista. Lukemattomia muita raiskattiin ja kidutettiin.

Jugoslavian ja Ruandan konfliktien takia YK:n yleiskokous heräsi ongelmaan vuonna 1993 ja pani pysyvän tuomioistuimen valmistelun käyntiin. ICTY:sta ja ICTR:sta saatujen kokemusten ansiosta yli 150 valtiota pääsi neuvottelutulokseen Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustamisesta vuonna 1998. ICC aloitti toimintansa vuonna 2002. ICC ei ole YK:n elin, vaikka turvallisuusneuvosto voikin päätöslauseellaan velvoittaa ICC:n tutkimaan rikoksia sellaisessakin valtiossa, joka ei ole ICC:n jäsen, eli ei ole allekirjoittanut Rooman perussääntöä.

Toisin kuin muut rikostuomioistuimet, ICC perustettiin käsittelemään tulevaisuuden tapahtumia, joten rikokset, jotka ovat tapahtuneet ennen heinäkuuta 2002, eivät kuulu sen alaisuuten. Ensimmäinen pidätysmääräys annettiin 8. heinäkuuta vuonna 2005. Tuomioistuin sijaitsee Haagissa Alankomaissa. Se on tähän mennessä tutkinut rikoksia, jotka ovat tapahtuneet Ugandassa, Kongossa, Keski-Afrikan tasavallassa, Darfurissa, Keniassa, Libyassa ja Norsunluurannikolla. Tällä hetkellä tutkintoja on näiden lisäksi Georgiassa ja Malissa. Alustavia tutkimuksia on Afganistanissa, Kolumbiassa, Nigeriassa, Guineassa, Ukrainassa ja Palestiinassa.

2000-luvun hybridituomioistuimet jatkoivat perinnettä

Sierra Leonen erikoistuomioistuin SCSL Special Court for Sierra Leone perustettiin vuonna 2002 Sierra Leonen ja YK:n välisellä sopimuksella käsittelemään maan sisällissodan aikana vuosina 1991–2002 tehtyjä julmuuksia. Osapuolina sodassa olivat kapinallisryhmät the Revolutionary United Front (RUF), the Armed Forces Revolutionary Council (AFRC) sekä Civil Defence Forces (CDF). Ennen konfliktin puhkeamista maa kärsi köyhyydestä, työttömyydestä ja muun muassa sen koulutusjärjestelmä kaatui. Myös naapurimaa Liberia kävi samaan aikaan sisällissotaa ja sen presidentti Charles Taylor liittoutui RUF:n johtajien kanssa ja otti haltuun Sierra Leonen timanttikaivokset.

Vuonna 1997 AFRC suoritti vallankaappauksen Sierra Leonen demokraattisesti valittua hallitusta vastaan. Lukemattomien solmittujen ja kaatuneiden rauhansopimusten jälkeen hallituksen ja kapinallisten välillä Sierra Leonen sisällissota loppui tammikuussa 2002. Sierra Leonen sisällissotaa leimasi poikkeuksellinen raakuus, kuten lasten pakottaminen sotilaiksi ja seksiorjiksi. RUF erityisesti tuli tutuksi siviilien silpomisen ja amputaation käytöstä pelotekeinona. Sierra Leonen sisällissodassa kuoli noin 50 000 ihmistä ja lukemattomat joutuivat pakenemaan kodeistaan.

Tuomioistuin sijaitsi Sierra Leonessa Freetownissa. Se oli toimivaltainen tutkimaan sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan sekä Sierra Leonen kansallisen lain vastaisia rikoksia. Syytettyinä oli yhteensä 13 ihmistä RUF:sta, AFRC:stä ja CDF:stä sekä Liberian presidentti Charles Taylor. Syytetyistä 10 tuotiin oikeuden eteen. Kaksi kuoli ennen oikeudenkäyntejä ja yksi syytetty oikeudenkäynnin aikana. Yhdeksän ihmistä tuomittiin 15–52 vuoden tuomioihin.

Kambodzan erikoistuomioistuin Extraordinary Chambers in the Courts of Cambodia (ECCC) perustettiin vuonna 2005 Kambodzan ja YK:n sopimuksella. Tarkoituksena oli saattaa oikeuden eteen elossa olevat Khmer Rouge -ryhmän johtajat ja ihmiset, jotka olivat vastuussa julmuuksista Khmer Rougen hallinnon aikana. Khmer Rouge hallitsi Kambodzaa huhtikuusta vuonna 1975 tammikuuhun vuonna 1979 asti. Tuona aikana 1,7 miljoonaa kambodzalaista, eli viidennes koko maan väestöstä kuoli teloitettuna, pakkotyössä, nälkään tai tauteihin.

Khmer Rouge halusi muuttaa Kambodzan perinteisen yhteisökeskeisen yhteiskunnan valtiojohtoiseksi kommunismiksi. Ryhmä muun muassa hajotti perheitä, järjesti massa-avioliittoja, järjesti pakkotyötä ja harjoitti väkivaltaa ja ylläpiti tuhoamisleirejä. ECCC sijaitsi Phnom Penhissä Kambodzassa. Ensimmäinen syyte nostettiin 18. heinäkuuta vuonna 2007. Syytettyjä oli yhteensä yhdeksän, joista yksi on tuomittu, yksi kuoli prosessin aikana, yksi todettiin sopimattomaksi oikeuteen. Kuusi prosessia on vielä kesken.

Libanonin erikoistuomioistuin Special Tribunal for Lebanon (STL) perustettiin vuonna 2007 luvun 7 mukaisesti. Sen tarkoituksena oli käsitellä terrori-iskuun syyllisiä Beirutissa 14. helmikuuta 2007. Isku tappoi 23 ihmistä mukaan lukien iskun kohteen Libanonin entisen pääministerin Rafig Haririn. Tutkinnassa selvisi iskuun liittyvien ihmisten linkittyvän Syyrian hallitukseen. Syyria harjoitti merkittävää kontrollointina Libanonin poliitikkoihin. Kontrolli laajeni aseelliseen läsnäoloon maassa. Seuraavina kuukausina sadat tuhannet libanonilaiset kokoontuivat osoittamaan mieltään protestoidakseen Syyrian läsnäoloa maassa. Samalla iskut Syyria-kriittisiin journalisteihin lisääntyivät. Lopulta huhtikuussa 2005 Syyrian joukot ilmoittivat vetäytymisestään.

Helmikuun iskun jälkeen YK:n pääsihteeri lähetti selvitysryhmän Beirutiin arvioimaan iskun syitä, olosuhteita ja vaikutuksia. Huhtikuussa turvallisuusneuvosto perusti YK:n kansainvälisen ja itsenäisen komission (UN International Independent Investigation Commission UNIIIC) kokoamaan todisteet ja avustamaan Libanonin viranomaisia jatkamaan omissa tutkinnoissaan. Joulukuussa, kun väkivaltaisuudet olivat jatkuneet maassa, Libanonin hallitus ehdotti YK:lle tuomioistuimen perustamista. Tammikuun 23. päivänä vuonna 2007 allekirjoitettiin sopimus, jolla STL perustettiin. STL sijaitsee Haagissa Alankomaissa. Ensimmäinen syyte nostettiin vuonna 2011 kesäkuun 28. päivänä. Syytteitä nostettiin tuomioistuimen omien sivujen mukaan yhteensä viisi.

Tribunaalien tehtävä: luoda edellytykset rauhalle

Tuomioistuimet tulkitsevat humanitaarista oikeutta ja etenkin Geneven sopimuksia ja sen lisäpöytäkirjoja, joissa määritellään sodan säännöt. Kaikki tribunaalit, joiden perustamiseen YK on osallistunut, eivät ole luonteeltaan samanlaisia. ICTY, ICTR ja ICC ovat kansainvälisiä, sillä ne ovat kansallisen lainsäädännön yläpuolella ja niiden tuomarit ovat kansainvälisiä. Esimerkiksi Sierra Leonen ja Kambodzan tribunaalit ovat puoliksi kansainvälisiä ja puoliksi kotimaisia. Niiden toimipaikka on kohdemaassa, mutta esimerkiksi osa tuomareista saattaa olla kansainvälisiä.

Ad hoc -tribunaaleilla on monta tehtävää. Niiden tarkoituksena on pysäyttää väkivalta, tuoda oikeutta uhreille ja heidän perheilleen ja selvittää totuus siitä, mitä konfliktissa tapahtui. Yksi tehtävä on myös sovinnon luominen osapuolten välille, kun syylliset saavat tuomionsa. On kuitenkin vaikeaa sanoa, voiko tuomioistuin aina löytää totuuden, ja onko tuomioilla konflikteja ennaltaehkäisevä vaikutus. Etenkin ICTY:n antamien tuomioiden jälkipyykki on osoittanut sen, että myöskään sovittelutehtävä ei ole täysin onnistunut.

Ad hoc -tuomioistuinten merkitys kansainväliselle humanitaariselle oikeudelle on ollut merkittävä. Näiden oikeudenkäyntien ansiosta esimerkiksi raiskaus on nykyään määritelty sotarikokseksi ja siitä on annettu useita tuomioita etenkin ICTY:ssä ja ICTR:ssä. Ad hoc -tuomioistuimet ovat tehneet historiaa myös sen takia, että ne ovat syyttäneet sotarikoksista istuvaa valtionpäämiestä Slobodan Milosevicia ja antaneet syytteet Ruandan entiselle pääministerille.

Ihmisoikeudet, niiden kunnioitus ja suojelu ovat olleet tärkeässä roolissa, kun kansainvälinen yhteisö on päättänyt ad hoc -tuomioistuinten perustamisesta. Ihmisoikeuksista on monessa mielessä tullut kansainvälisen politiikan tärkeimpiä teemoja, eikä tätä olisi ehkä tapahtunut, jos ICTY:ta ja ICTR:ää ei olisi perustettu.

EU on puolestaan auttanut ICTY:tä linkittämällä yhteistyön sen kanssa entisten Jugoslavian valtioiden EU-integraatioprosessiin. Sekä Kroatian että Serbian EU-polku pantiin aikanaan poikki, koska valtiot eivät toimittaneet rikoksista syytettyjä Haagiin. Tämä on vahvistanut ihmisoikeusnäkemyksen voimistumista.

Tribunaalien ongelmia

Vaikka tribunaalien saavutukset ovat olleet merkittäviä, myös niihin kohdistunut kritiikki on ollut laajaa. Yksi ongelma on ollut se, että kaikkia syytettyjä ei ole saatu oikeuden eteen. ICTY:n kuuluisimmat karkurit Ratko Mladic ja Radovan Karadzic saatiin kiinni vuosina 2011 ja 2008, ja jälkimmäiselle luettiin syytteet keväällä 2016. Samaan aikaan ICTR:llä oli kolme syytettyä edelleen kateissa.

Myös raha on ollut aihe kritiikkiin. Vuoteen 2004 mennessä ICTY ja ICTR kuluttivat YK:n vuosittaisesta budjetista 15 prosenttia, eli 250 miljoonaa dollaria. Henkilökuntaa oli yli 2 000. Tämän vuoksi seuraavista tribunaaleista haluttiin enemmän kotimaisia ja vähemmän YK:n resursseja kuluttavia. Tuloksena oli hybridituomioistuimia, jotka nojaavat eniten konfliktimaahan, sen resursseihin ja lakiin. Hybridituomioistuimet ovat puoliksi kotimaisia ja puoliksi kansainvälisiä.

Sierra Leonen kevyempi tuomioistuin sai ensin paljon kiitosta, mutta sen vastustus alkoi tuomioistuimen ylitettyä budjettinsa, joka oli vapaaehtoisen rahoituksen varassa. Kambodzan hybridituomioistuimessa puolestaan kritiikkiä ovat herättäneet paikalliset tuomarit, joita on syytetty epäpäteyydestä ja korruptiosta. Monia kansainvälisiä konflikteja, kuten Irakia, Afganistania ja Syyriaa, ei myöskään ole saatu tuomittua ad hoc -tuomioistuimissa tai ICC:ssä, jonka mandaatti alkaa vasta vuodesta 2002.

Riittääkö ICC?

Ad hoc -tribunaaleja on perustettu myös ICC:n aloittamisen jälkeen.

ICC on vahvasti politisoitunut, ja politiikka voi myös estää sitä tutkimasta joitain rikoksia ja konflikteja. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus on joutunut useasti maailmanpolitiikan kohteeksi. Esimerkiksi 2000-luvun alussa George W. Bushin kaudella Yhdysvallat aloitti vihamielisen politiikan ICC:tä ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta vastaan. Samaan aikaan ICTY:n ja ICTR:n suosio turvallisuusneuvostossa oli laskenut muun muassa taloudellisten syiden takia.

Tämän takia kansainvälistä ja kotimaista oikeutta sekoittavat hybridituomioistuimet ovat relevantteja vielä tulevaisuudessakin, sillä ne voivat olla ainoa tapa tuomita esimerkiksi geopoliittisesti arkoja konflikteja. ICC sopii erityisesti esimerkiksi valtionpäämiesten ja kaikista suurimpien konfliktien käsittelyyn, mutta kansainväliset ja hybridituomiostuimet istuvat paremmin paikallisten konfliktien ja alemman tason rikollisten tuomitsemiseen.

Kansainvälisten tribunaalien heikkouksiin lukeutuu rahan lisäksi myös se, että ne voivat tutkia vain tiettyjä rikoksia, ja syytteitä saavat vain kaikista suurimmat rikolliset. Tämän takia rauhanrakennus jää puolitiehen, sillä sodassa tapahtuu monenlaisia rikoksia, ja tekijöitä on paljon. Etenkin ICC:n kohdalla tutkijat ovat huomanneet, että oikeudenkäynnit ovat saattaneet jopa epävakauttaa konfliktissa olleen maan tilaa ja rauhanprosessia.

Teksti: Oona Lohilahti ja Jecaterina Mantsinen

Kirjoittajat ovat Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoita, jotka osallistuivat huhtikuussa 2016 Suomen YK-liiton tukemalle opintomatkalle New Yorkin YK-järjestöihin. Tämä kirjoitus on syntynyt osana opintomatkaa. Kirjoituksessa esiintyvät näkemykset ovat opiskelijoiden omia.

Lähteet: 

How effective are international criminal tribunals, Lilian A Barria & Steven D Roper

Beyond the Hague: The Challenges of International Justice, Richard Dicker & Elise Keppler

The Contribution of the Ad Hoc Tribunals to International Humanitarian Law, Payam Akhavan & Robert K . Goldman & Theodor Meron & W. Hays Parks & Patricia Viseur-Sellers

International Criminal Law and the ad hoc Tribunal for Former Yugoslavia, Winston P. Nagan

Ad-hoc Tribunals: The Failure to Contribute to Precedence-setting for a Universal Model of International Justice, Masayoshi Mukai

The Future of ad hoc Tribunals: an assessment of their Utility Post-ICC, Milena Sterio

sekä:

http://www.oxfordscholarship.com/view/10.1093/acprof:oso/9780199207541.0...

http://www.cambridge.org/catalogue/catalogue.asp?isbn=9780521609081&ss=exc

http://www.icty.org

http://www.rscsl.org

http://www.eccc.gov.kh/en

http://www.stl-tsl.org/en/

https://www.icc-cpi.int/en_menus/icc/Pages/default.aspx

http://www.leitnercenter.org/files/News/International%20Criminal%20Tribu...

Päivitetty viimeksi: 20.6.2016